Kuolinapu ei uhkaa vähäosaisia

24. elokuu 2017, Antti Järvi

Kun eduskunta maaliskuussa 2017 keskusteli eutanasiasta, osaa kansanedustajista huoletti: Jos kansalaisaloitteessa ehdotettu eutanasialaki säädetään, se vaikuttaisi heidän mukaansa yhteiskunnan heikko-osaisiin.  Hoitoja priorisoitaessa köyhät ja yksinäiset hoidettaisiin tappamalla ja vanhukset ja vammaiset kokisivat velvollisuudekseen kuolla pois varoja kuluttamasta.

”Nyt puhumme kuitenkin kaikkein heikoimpien ihmisten eliminoimisesta”, perussuomalaisten Mika Niikko sanoi.

Keskustan Niilo Keränen jatkoi myöhemmin: ”Tämä päättely kyllä johtaa helposti visioihin siitä, miten tulevaisuuden yhteiskunta saattaa kenties hoitaa vanhus-, vammais-, huume- tai juoppohulluusongelmansa.”

Puhetapa on eutanasiakeskustelussa melko yleinen: oletetaan, että kuolinavun salliminen vaikuttaa ennen kaikkea heikossa asemassa oleviin. Oletus ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kun katsotaan sellaisten maiden ja osavaltioiden tilastoja, jotka ovat sallineet eutanasian tai lääkäriavusteisen itsemurhan.

Tyypillinen ihminen, joka hakee ja saa kuolinapua, on yli 65-vuotias, valkoihoinen ja korkeasti koulutettu. Yleensä hän sairastaa syöpää. Häntä huolettaa autonomian ja arvokkuuden menettäminen sekä se, ettei hän enää pysty osallistumaan asioihin, jotka tekevät hänen mielestään elämästä elämisen arvoista. Tämä selvisi, kun yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset tutkijat kokosivat yhteen tietoa eri maista. He eivät löytäneet todisteita siitä, että haavoittuvassa asemassa olevat potilaat saisivat kuolinapua suhteessa enemmän kuin muut. (Sen sijaan sillä, että ihminen pelkää olevansa taakaksi muille, oli kyllä vaikutusta kuolinavun hakemiseen.)

Toisessa, vuonna 2005 Yhdysvalloissa julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miksi ihmiset päätyvät lääkäriavusteiseen itsemurhaan. Sairauteen liittyvissä syissä kipu ei ollut merkittävin tekijä. Paljon tärkeämpään rooliin nousivat väsymys, epämukavuuden tunteet sekä perustoimintojen menettäminen, esimerkiksi sellainen tilanne, jossa potilas ei enää pystynyt syömään tai käymään wc:ssä itse. Muita yleisiä syitä olivat halu kontrolloida omaa kohtaloaan sekä huoli elämänlaadun huononemisesta. Moni pelkäsi myös sitä, että kuoleman lähestyessä he menettävät yksilöllisyytensä ja persoonallisuutensa.

Julkista keskustelua kuolinavusta käydään usein argumenteilla, jotka eivät perustu todellisuuteen. Korostetaan fyysistä kipua, vaikka se ei ole tärkeimpiä syitä hakea kuolinapua. Nähdään autettavat vähäosaisina rassukoina, vaikka he yleensä ovat kaikkea muuta. Puhutaan eutanasian sallimisen aiheuttamista väärinkäytöksistä, vaikka sellaisista on maailmalla vähän näyttöä. Lisäksi sekoitetaan ylipäänsä se, kuka kuolinapua voisi saada. Esimerkiksi viime joulukuussa Ilta-Sanomissa kirjoitettiin kuolemansairaasta kolmivuotiaasta lapsesta, jonka lääkäri-isä olisi halunnut lapselle eutanasian. Juttu oli koskettava. Sen lopussa oli linkki, josta pääsi allekirjoittamaan aloitteen eutanasian sallimisesta. Laki ei kuitenkaan toteutuessaan koskisi alaikäisiä. Aloitteessa on tiukat kriteerit sille, kuka kuolinapua saa ja millaisessa tilanteessa.

Suomessa kansalaisaloite odottaa parhaillaan käsittelyvuoroa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Sen luoma paine vaikuttaa muuttaneen myös Suomen Lääkäriliiton asenteita. Vaikka liitto edelleen vastustaa eutanasiaa, se on alkanut puhua julkisuudessa entistä enemmän siitä, että lääkäri voisi avustaa potilasta tekemään itsemurhan.

Itsemurhassa avustamista ei ole Suomen laissa kriminalisoitu. Long Playn viime lokakuussa ilmestyneessä jutussa ”Lähtö” oikeusoppineet pohtivatkin, mitä sellaiselle lääkärille tapahtuisi, joka auttaisi potilasta itsemurhassa.

Vastaukset ovat valistuneita arvauksia niin kauan, kunnes jotain sellaista tapausta käsitellään oikeudessa.      

Lue Lähtö täällä: https://longplay.fi/fi/single/lahto