EB
09

Suuri kaalihuijaus

Vuoden 2008 Suomessa vain 17 prosenttia kansalaisista tiesi kotikuntansa veroäyrin. Huikeat 38 prosenttia osasi nimetä hallituspuolueet oikein. Silti hallitusta haukutaan ja veroista maristaan – mutta millä lihaksilla?

Miksi poliitikot, jotka väittävät yöunten menneen, koska politiikka ei enää kiinnosta ihmisiä entiseen tapaan, eivät vie sitä suuntaan, jossa se tutkimusten mukaan alkaisi taas kiinnostaa? Voiko yhteiskunnallisten asioiden hoidossa olla järjen hiventäkään, jos ihmiset uskovat, muistavat ja levittävät edelleen melkein mitä tahansa, mikä kuulostaa omia ennakkoluuloja hivelevältä hyvältä jutulta? Miksi “asiantuntija” on muuttunut nykymaailmassa arvonimestä kirosanaksi – pitäisihän sen tarkoittaa jotakuta, joka tuntee puheena olevat asiat? Onko syynä se, että asiantuntijoina esiintyy usein ihmisiä, jotka eivät niitä tunne? Suuri kaalihuijaus on kirja yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä ja sen kauaskantoisista seurauksista niin Suomessa kuin maailmallakin. Se on runsain tapausesimerkein kuvitettu, opastettu tutkimusmatka poliittisen järjettömyyden monimuotoiseen viidakkoon. Lyömäaseeksi kirja ei taivu, koska siinä joutuvat yhtä noloon valoon kaikki: vasemmisto ja oikeisto, nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät, poliitikot ja heidän vihaajansa.

“Tommi Uschanov tekee sen taas, haastaa suomalaisen poliittisen keskustelun merkittävällä puheenvuorollaan.” Markku Kivinen, Yliopisto 3/2011

“Teosta voikin pitää hauskana ja ajatuksia herättävänä kaikille niille, jotka kuvittelevat tietävänsä yhteiskunnallisista asioista jotakin.” Jari Sihvola, Uutispäivä Demari 15.11.2010

EB 09 Tommi Uschanov
13. elokuuta 2015
 
ePub

Long Playn pitkät jutut Näytä kaikki jutut